Kalosseistaan Nokia tunnetaan. Näin sanottiin vielä 1950-luvulla, mutta tänään Nokia tunnetaan ehkä parhaiten renkaistaan. Kännyköitähän Nokian kaupungissa ei ole koskaan valmistettu, mikä lienee viimeisen kehityksen valossa onnekastakin. Kalosseja ja renkaita Nokialla valmisti vuoteen 1966 asti Suomen Gummitehdas Oy (vuodesta 1959 nimellä Suomen Kumitehdas Oy). Gummitehtaan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 120 vuotta, joten seuraavassa katsaus tehtaan varhaisvaiheisiin. Kumitehtaan historiaan palaan vuoden aikana myös uudestaan.
Kumi oli materiaalina tunnettu jo vuosisatoja, mutta varsinaisia käyttöesineitä siitä pystyttiin valmistamaan vasta yhdysvaltalaisen Charles Goodyearin keksittyä vuonna 1839 vulkanoimismenetelmän. Kumi kesti nyt lämmönvaihtelua, mikä sai myös kuluttajat kiinnostumaan tästä kiiltävästä ja vedenpitävästä materiaalista. Kumi auttoi pysymään sateella entistä kuivempana, mutta materiaalia pystyttiin hyödyntämään monessa muussa. Esimerkiksi teollisuuden käyttämiin koneisiin ryhdyttiin valmistamaan kumisia osia. Olipa kumista hyötyä jopa syntyvyyden säännöstelyssä.
Suomalaisen kumiteollisuuden alkua leimasivat suuret teknologiset vaikeudet. Pienimuotoista yritystoimintaa käynnisteltiin vuonna 1895 Hämeenlinnassa kauppias Carl Henrik Lampénin ja oluttehtailija Karl Mauritz Weismannin toimesta. Kovasta yrittämisestä huolimatta oikeanlaisten kumiseosten aikaansaaminen oli vaikeaa ja yritys ajautui nopeasti konkurssiin. Suomen Gummitehdas-nimellä toimineen yrityksen raunioille perustettiin samalla nimellä uusi yritys, joka aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 1898, 120 vuotta sitten. Tekniset vaikeudet pitivät tuotteiden laadun edelleen heikkona ja naapuritkin valittivat tehtaan levittämästä ikävästä katkusta. Varatuomari Eduar Polón valittiin vuonna 1900 tehtaan isännöitsijäksi (toimitusjohtajan vanha nimitys) ja samaan aikaan teknilliseksi johtajaksi nimitettiin Antti Ahlberg (myöh. Antero). Seuraavien kolmen vuosikymmenen ajan suomalaista kumiteollisuutta kehitettiin pitkälti näiden kahden miehen määrämässä tahdissa.
Ensimmäisenä oli löydetävä kumitehtaalle uusi sijoituspaikka. 1930-luvulla julkaistussa kumitehtaan historiikissa kerrotaan kaunis tarina siitä, kuinka Antti Antero ja johtokunnan jäsen Birger Pentzin matkustivat junalla Poriin tutustumaan mahdolliseen sopivaan sijoituspaikkaan. Paluumatkalla juna pysähtyi Nokian asemalla, josta herrat jalkautuivat ihastelemaan maisemia. Paikkakunta vaikutti niin miellyttävältä, että siltä seisomalta herrat Antero ja Pentzin päättivät tuoda kumitehtaansa Nokianvirran rantaan.
Näin yksinkertainen päätös ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Nokian maisemat ovat saattaneet tehtailijoita viehättää, mutta tuotannon kannalta niillä ei ollut ratkaisevaa merkitystä. Kokonaan toisessa roolissa olivat Nokianvirrasta saatu sähkövoima sekä paikkakunnalle helposti saatava edullinen työvoima. Eduard Polón istui näet myös Nokia Osakeyhtiön johtokunnassa ja oli ollut mukana päättämässä vuonna 1899 voimalaitoksen rakentamisesta Nokiavirtaan. Päätös kumitehtaan siirtämisestä lienee siis syntynyt kesäisen kävelyretken sijaan pitkässä kokouksessa tupakansavuisessa kabinetissa.
Voimalaitos oli Nokian tehdasyhdyskunnan muutoksen moottori. 1860-luvun lopulta lähtien yhdyskunnassa oli eletty puunjalostusteollisuutta harjoittaneen Nokia Osakeyhtiön määräämässä tahdissa. Voimalaitoksen houkuttelemana paikkakunnalle alkoi muutta myös muita teollisuusyrityksiä, joista Suomen Gummitehdas oli merkittävin. Kehitys ei seissyt enää yksinomaan puunjalostusteollisuuden varassa, kuten esimerkiksi Valkeakoskella tai Mänttässä. Voimalaitoksen rakentamisella oli myös kauaskantoisia vaikutuksia Nokia Osakeyhtön historiaan. Yhtiö jatkoi paperi- ja selluloosan valmistusta, mutta suuremmat investoinnit tehtiin tulevaisuudessa voimatuotantoon. Tämän päätöksen seurauksena Nokia Osakeyhtiö jäi suomalaisessa metsäteollisuudessa suhteellisen pieneksi tekijäksi, mutta yksityisenä sähkövoiman myyjänä se oli alansa uranuurtaja.
Helsingistä tehtaan kumitehtaan mukana Nokialle muutti 39 tehtaan vanhaa työntekijää sekä tehtaan teknillinen johtaja. Koneet saatiin siirrettyä Nokialle marraskuuhun 1904 mennessä ja Nokia Osakeyhtiön kanssa sovittiin sähkön toimittamisesta tehtaalle. Voimalaitokselta rakennettiin oma 500 voltin sähköjohto ja näin Nokia Osakeyhtiön voimatuotanto oli saanut siihen asti suurimman asiakkaansa. Lainarahalla Nokianvirran rantaan rakennettiin tehdasrakennus ja koneet saatiin käyntiin keväällä vuonna 1905. Ennen vuodenvaihdetta ehdittiin valmistaa runsaat 67 000 kalossiparia.
Aluksi kumitehdas ei ollut omistajilleen mikään rahasampo. Miinusmerkkiset taseet olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tulevaisuuteen kuitenkin uskottiin vahvasti: tuotantotekniikka alkoi kehittyä, Kaukoidästä tuotu raakakumi halpeni ja kuluttajien kiinnostus lisääntyi. Myös kehittyvä teollisuus tarvitsi yhä enemmän teknisen kumin tuotteita esimerkiksi erilaisten tiivisteiden ja hihnojen muodossa.
I maailmansota merkitsi kumitehtaalle lopullista suunnan muutosta vai olisiko sopivaa sanoa, että maailmansota oli kumitehtaalle onnenpotku. Itärintaman taistelut pyyhkäisivät kartalta kumitehtaan venäläiset kilpailijat ja Nokialla voitiin valmistaa Venäjän 1,2 miljoonan miehen armeijalle kumituotteita monopoliaseman turvin. Venäjän osuus kumitehtaan viennistä oli parhaimmillaan sata prosenttia. Rahaa virtasi sisään ovista ja ikkunoista. Toisaalta inflaatio myös söi rahan arvoa, mikä sai veloissa rypeneen yrityksen johtokunnan hyrisemään tyytyväisenä. Kumitehtaan taloustilanteen nopea vahvistuminen muutti nopeasti kumitehtaan asemaa Nokian tehdasyhdyskunnan yritysten hierarkiassa. Vuonna 1916 kumitehdas pystyi maksamaan pois kaikki velkansa ja vuoden 1918 lopulla tehtaan johtokunnan kolme jäsentä ostivat Nokia Osakeyhtiön väistyneen toimitusjohtaja Gustaf Fogelholmin 277 omistamaa Nokia Osakeyhtiön osaketta 4,1 miljoolla markalla. Ostoja jatketiin niin, että vuonna 1919 Suomen Gummitehdas Oy oli Nokia Osakeyhtiön suurin omistaja. Näin oli luotu myös pohja kaukana tulevaisuudessa toteutuneelle yritysfuusiolle, jonka tuloksena syntyi Oy Nokia Ab.
Keijo Rantanen - historiantutkija & tietokirjailija 
Vastaa